Tuntuuko joskus siltä, että on pakko nostaa jalat ylös? Liikunta auttaa vaivoihin, mutta niiden hoitoon on myös lääke!

Palataan vielä edellisen tekstin musiikkihetkeen. Mitä lisäarvoa epäonnistuneen tilanteen tarkastelu toi? Löysinkö lisää erilaisia asioita itsessäni, joissa olen huono, ja joita en osaa? Oliko taas kerran työpäivä, joka sai miettimään, että miksi edes teen tätä työtä?

No en ja ei! Muistan lukeneeni jostakin, että ”kriisi auttaa meitä näkemään sellaisia asioita, joita emme muuten näkisi”. Kriisin esiin tuomat asiat, jotka eivät toimi (epäonnistumiset), voi opetella näkemään ratkaisukeskeisesti ja alkaa pohtia, mitä niille seuraavaksi tehdään. Koska niillehän useimmiten voi tehdä jotain. Vaikkei reflektointi ihan pinnallisiin laskimovaivoihin autakaan, (tai mistäs minä tiedän!) ongelmanratkaisuun se on kuitenkin oiva lääke.

Tätä toimenpidettä varten minä käytin apuna ensimmäisellä kerralla Fred Korthagenin luomaa ALACT-mallia. En siksi, että Fredin ja minun hiustyylit muistuttavat toisiaan vaan siksi, että minun oli helppo ymmärtää, mistä siinä oli kyse. Laitan kuvan mallista vasta loppuun, ettei kukaan säikähdä ja lopeta lukemista tähän.

ALACT-mallissa on viisi eri kohtaa. Minä käytin mallia keskustelun tukena tiimipalaverissa, jotta osaisimme kohdistaa huomiomme niihin asioihin, joilla on merkitystä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ensimmäinen kohta on toiminta, joka voisi olla esimerkiksi se mönkään mennyt musiikkihetki. Pilkoimme tilanteen osiin. Miten tilanne eteni? Missä kukin oli? Mitä kukin sanoi missäkin vaiheessa?

Toinen kohta on toiminnan reflektointi. Tässä vaiheessa aloimme pohtia, että mitä sellaista odottamatonta tapahtui, jota emme halua tapahtuvan uudelleen? Missä vaiheessa se tapahtui ja mitkä asiat siihen johtivat? Miten aikuiset ja lapset reagoivat tilanteessa? Emme halunneet, että lapsi lähtee juoksemaan tai huutamaan kesken toiminnan. Emme myöskään halunneet poistaa lasta toiminnasta, jottei hän oppisi käyttäytymistapaa, jossa muita häiritsemällä pääsee tilanteesta kuin tilanteesta pois.

Kolmas kohta on yhteyksien ja selitysten löytäminen reflektion avulla. Tähän kohtaan monet vielä pääsevät reflektioprosessissaan. Me esimerkiksi oivalsimme, että kova meteli ja häly vaikuttavat erityisen paljon lapsen toimintakykyyn kaikissa arjen tilanteissa. Tila, jossa olimme, oli siis aivan vääränlainen. Iso lapsiryhmä kaikuisassa tilassa musiikkihetkellä? Eihän lapsella ollut mitään mahdollisuutta onnistua!

Neljäs kohta on vaihtoehtoisten toimintatapojen kehittäminen. Tämä on se vaihe, johon moni kompastuu, varsinkin, jos ei esimerkiksi ole ketään kenen kanssa yhdessä pohtia uudenlaisia toimintatapoja. Kukaan ei pysty yksin muuttamaan kasvatuskäytäntöjä, eikä sen pitäisi kenenkään työ yksin ollakaan. Huomioon otettiin lasten ja toimintaympäristön ominaisuuksien lisäksi ryhmän aikuisten fiilikset. Yksi aikuisista koki olevansa erittäin uupunut meneillään olevaan tilanteeseen ja sitä ei ohitettu millään ”tällaista tämä työ nykyään on”-kommentilla. Siihenkin löysimme ratkaisun! Me tiimissä sovimme yhdessä, miten muutamme toimintaamme ja sitouduimme siihen. Kukaan ei allekirjoittanut tiimisopimusta tai mitään muutakaan velvoittavaa asiakirjaa.

Viidentenä aloitetaan koko show alusta eli edessä on uusi toiminta, jossa lähdetään katsomaan, että miten tekemämme muutokset tehoavat. Muistan meidän vielä erikseen puhuneen siitä, että annamme lapselle ja myös muulle ryhmälle tarpeeksi aikaa sopeutua uusiin muutoksiin. Me kävimme yhden tiimipalaverin aikana tämän reflektioprosessin läpi unohtamatta kuitenkaan sitä maanantaikokouksen A4-liuskaa. Se oli paras tiimipalaveri, jossa olin siihen mennessä ollut.

Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Arvioinnin kohteena voivat olla esimerkiksi työtavat, ilmapiiri tai oppimisympäristö.

Sitten summataan!

1. Asioille useimmiten voi tehdä jotain, jos niihin ei ole tyytyväinen.

2. On ihan ookoo helpottaa omien ajatusten jäsentämistä esimerkiksi jonkin mallin avulla.

3. Yksin ei pysty muuttamaan toimintakulttuuria.

Tässä se pelottavan näppärä ALACT-malli.

Jos Fredin jutut alkaa kiinnostaa enemmän, niin Linking practice and theory – the pedagogy of realistic teacher education (2001) on ratkaisu siihen.

Reflektiosta uusia mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen

Mistä reflektoinnissa oikeastaan on kyse? Kerron esimerkin työhistoriastani.

Olin suunnitellut 28 lapselle musiikkihetken. Tämä hetki oli kerran viikossa ja siinä päätavoite oli totuttaa esiopetusikäisiä lapsia isompaan ryhmäkokoon. Minun oli määrä toimia kapellimestarina (hehheh) ja tiimini oli tukemassa suunnitelman toteuttamista.

Olin sisällyttänyt muita esiopetuksen tavoitteita, kuten matemaattisten valmiuksien sekä lukemis- ja kirjoittamisvalmiuksien tukemista musiikin kautta opittavaksi. Olin melko ylpeä suunnitelmastani ja myös iloinen saadessani näyttää tiimilleni, mitä osaan musiikin avulla opettaa. Joku varmaan oivaltaa jo tässä vaiheessa, että mikä meni pieleen.

Oli aika panna suunnitelmat toteen. Ensimmäisen leikin kohdalla päästiin melkein loppuun asti seesteisessä ja keskittyneessä tunnelmassa. Jokin jännite oli kuitenkin aistittavissa ilmapiirissä. Toisen leikin kohdalla, jossa pääpaino oli matemaattisissa valmiuksissa, emme päässeet kahta minuuttia pidemmälle. Yhden lapsen keskittymiskyky antoi periksi ja hän alkoi juosta ympäri tilaa huutaen samalla. Mainittakoon tässä vaiheessa, että tilassa, jossa olimme, kaikui erittäin voimakkaasti.

Joskus vaivalla kerätyt aarteetkin leviävät pitkin kuistia.

  

Annoin lapselle muutaman kehotuksen jälkeen monelle vanhemmallekin tutun ”viimeisen varoituksen”. Lapsi palasi paikalleen, mutta kiemurteli aivan kuin jokin ötökkä ryömisi hänen paitansa alla. Minulle jäi inhottava olo tapahtuneesta.

Aloitimme leikin alusta vain lopettaaksemme sen uudestaan. Aiemmin juossut lapsi menetti täysin itsekontrollin ja alkoi juosta ja huutaa toistamiseen. Kaksi muuta lasta lähti mukaan. Loput 25 pitivät korvistaan kiinni ja katsoivat vuoroin pelokkain ja vuoroin anelevin katsein minua.

Yksi aikuisista pysäytti ensin juoksemaan lähteneen lapsen ja panimme aiemmin annetun varoituksen toteen. Lapsen pysäyttänyt aikuinen lähti lapsen kanssa pois tilasta ja minusta tuntui tässä vaiheessa yhtä aikaa surulliselta ja vihaiselta. Harmitti, miten tilanne oli päättynyt.

Tässä kohdassa tulee se hetki, kun avautuu otsikossa mainittuja uusia mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun ja kehittymiseen. Kun olen tilanteessa, joka ei ole mennyt siten, kuin olin olettanut, mitä teen?

Reiät katossa kertovat aikeista laittaa uusi lamppu kattoon. Kolmannen porauskerran jälkeen ymmärsimme vaihtaa iskuporakoneeseen oikean terän.

Kohdistanko kritiikkini ulkopuolisiin tekijöihin, jolloin syyttäisin epäonnistuneesta hetkestä esimerkiksi tiimiäni. ”Miksei kukaan niistä kolmesta aikuisesta tehnyt mitään? Yksin täytyy yrittää melkein 30 lasta pitää mukana!” Vai olisiko syy ollut kuitenkin siinä lapsessa? ”Minkä takia se ei vaan voi tehdä niin kuin sanotaan?” Vai kenties vanhemmissa? ”Eikö kukaan enää viitsi kasvattaa lapsiaan?”

Toisinaan sadekuuro yllättää maalarin.

Vai kohdistanko kritiikin itseeni, jolloin pohtisin ensiksi laatimaa suunnitelmaani. Miksi olin valinnut juuri ne leikit musiikkihetkeen sillä kerralla? Olinko seurannut lapsia päiväkodissa? Olinko selvittänyt heidän kiinnostuksen kohteitaan ja yksilöllisiä tavoitteitaan? Näkyivätkö ne suunnitelmassani? Vai suunnittelinko toiminnan siksi, että nämä leikit ovat aiemminkin olleet lapsista hauskoja ja ne sisältävät esiopetusikäisille hyödyllisiä asioita?

Mikä pahinta: valitsinko leikit vain siksi, että pääsisin näyttämään omaa osaamistani?

Suunnitelmaa pohdittuani mietin itse toimintaa eli musiikkihetkeä. Ensinnäkin tila oli haastava pienemmällekin ryhmälle akustiikan vuoksi. Toiseksi musiikkihetken epätarkoituksenmukaisuudesta tuli toiminnan aikana kaksi selvää vinkkiä. Lapsi menetti kertaalleen keskittymiskykynsä ja jokin ympäristössä laukaisi juoksemisen ja huutamisen. Lisäksi minusta itsestä tuntui inhottavalta. Aloitettu prosessi eli musiikkihetki ei siis ollut käytännössä toimiva. Yrittäessäni runtata sinnikkäästi loppuun suunnitelmaani, vaikka se oli tuomittu epäonnistumaan, hukkasin vain omaa sekä muiden energiaa.

Tämä tapahtuma oli yksi oman ammatillisen kehittymiseni käännekohdista. Koko suunnittelukäytäntöni muuttui. Aloin olla eri tavalla kuin aiemmin läsnä lasten kanssa, jolloin huomasin, että oma käsitykseni koko ryhmän tavoitteista ja lasten henkilökohtaisista tavoitteista oli aivan vinksallaan. Keskustelimme tiimissä, miten pystymme muokkaamaan esiopetusympäristöä siten, että lasten on helpompi siinä toimia. Yhteistyöllä, Herra Korthagenin (hänestä lisää myöhemmin) avulla ja uusilla toimintatavoilla pääsimme hetki kerrallaan lähemmäksi uusia, yhdessä asetettuja tavoitteita.

Toimintatapojen ja oppimisympäristöjen tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko niitä muuttamalla toteuttaa lapselle sopivia tavoitteita, mainitaan 1.8.2017 voimaan astuvissa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa.

Minä ymmärsin, että on todennäköisempää, tehokkaampaa ja jopa mielekkäämpää päästä tavoitteeseen omia toimintatapoja muuttamalla. Tässä vaiheessa pitää päättää, että käyttääkö reflektoinnin avulla esiin saatuja oivalluksia hyväksi vai jatkaako runttaamismeiningillä.

+ Summa +

Sitten summataan!

1. Töppäyksiä tulee tehtyä.

2. Muita syyttämällä ei tule muuta kuin paha mieli.

3. Suunnitelmissa on aina tavoitteet ja tavoitteet lähtevät aina lapsista.

Löytyykö vastaavanlaisia kokemuksia? Laita kommenttia alle ja mietiskellään yhdessä!

Tervetuloa Vilja -hankkeen blogiin!

Elokuusta 2017 eteenpäin voit tätä blogia seuraamalla huomata, miten ammattikasvattajat

1. oppivat uusia taitoja hyödyntää ja kehittää omia arviointi- ja reflektointitaitoja ja 

2. kehittyvät ammatillisesti.

Vaikka tämän hankkeen kohderyhmänä ovatkin päiväkodin työntekijät, opitut taidot eivät ole sidottuja vain päiväkotityöhön, vaan ovat siirrettävissä eri tilanteisiin ja ammatteihin.

Lähde mukaamme Vilja-hankkeen matkalle kohti uusia mahdollisuuksia kehittyä työssäsi! Mikäli sinulle tulee jotain kysyttävää tai kommentoitavaa, voit jättää viestisi julkaisujen perään tai lähettää sähköpostia vilja.hannele(at)gmail.com. 

Kommentoidessa on hyvä muistaa, että tämä foorumi on puhtaasti ratkaisukeskeinen oppimisen ilon kanava!

Viljaa voit seurata myös Instagram ja Facebook -sivuilta.