Oliko rankka päivä? Liian vähän käsiä? Levottomia lapsia? Johtajan kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle? Tiimityöskentely kyykkää?
Joskus työpäivän jälkeen ajattelen, että yritinkö liikaa?
Yritinkö vaatia itseltäni enemmän kuin mihin pystyn? Jos yritin,
todennäköisesti epäonnistumisia tuli silloin enemmän.
Samoin kuin lapsilla. Jos yritämme vaatia lapsia oppimaan
liian montaa asiaa päivän tai viikonkin aikana, epäonnistumisia tulee enemmän.
Oppimiskapasiteetti on jokaisella ainutlaatuinen ja myös ainutlaatuisen
rajallinen. Jos se ylitetään, epäonnistumisia tulee väkisinkin enemmän, koska
aivot eivät pysty käsittelemään yhtäkkiä suurta määrää informaatiota. Kun
epäonnistumisia tulee enemmän, se lannistaa eikä saa meitä yrittämään enemmän.
Päinvastoin, tekee mieli heittää seuraavallakin kerralla hanskat tiskiin.
Uusissa vasun perusteissa painotetaan sitä, että tavoitteita
asetetaan toiminnalle. Lapsen arvioimisesta näkökulmamme tulisi siirtyä
toiminnan arviointiin sekä päiväkodin henkilöstön itsearviointiin. Itsemme
arviointiin emme kuitenkaan saa vasusta muuta ohjetta kuin, että se voi
kohdistua esimerkiksi oppimisympäristöön tai työtapoihin. No suorittamamme
tutkinto kouluttaa meitä oppimisympäristön ja työtapojen arvioimiseen ja niiden
rakentumiseen. Miten se itsearviointi tapahtuu päivähoidon arjessa?
Se vaatii ensinnäkin havainnointia, mikä tapahtuu arjessa
seuraamalla lasten toimintaa. Havainnoinnin jälkeen on aika yhteiselle
keskustelulle esimerkiksi tiimipalaverissa. Miten esimerkiksi saamme lapsia
jakaantumaan tasaisemmin käytössä oleviin tiloihin, jotta melutaso ei nouse
liian korkeaksi. Yhteisen keskustelun jälkeen aletaan tehdä tarvittavia
muutoksia. Mietitään yhdessä, minkälaisia leikkejä on tarjolla ja minkälaisen
tilan ne vaativat. Onko vahingossa valikoitunut paljon pöydän ääressä tehtäviä
leikkejä, jolloin yhtäkkiä onkin 15 lasta samassa tilassa pelaamassa
lautapelejä, piirtämässä, muovailemassa jne. Toki piirtämistä ja muovailua voi
tehdä lattiallakin, mutta se ei ole tässä pointti. Pointti on se, että
aikuisten (ainakin osin) määrittelemät leikit ja leikkialueet eivät tue hyvän
oppimisympäristön rakentumista.
Aika harva pystyy ainakin näin toimintakauden alussa käymään
yhden päivän aikana läpi, havainnoinnin, yhteisen keskustelun ja tekemään vielä
tarvittavat muutoksetkin. Eikä yhden päivän aikana tehty havainnointi
välttämättä anna kovin todenmukaista kuvaakaan siitä, mitä havainnoidaan. Toimintavuoden
alussa tehty tiedonkeruuvaihe on kuitenkin hyvin tärkeää
varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen kannalta, mutta myös luottamussuhteen
syntymiseksi vanhempien kanssa. Miten kaiken pystyy tekemään ilman, että
väsähtää ihan tyystin? Ensimmäiset kuukaudet ovat kuitenkin melko rankkoja sekä
lapsille, että aikuisille. Pienet ja isot lapset itkevät ikäväänsä, etsivät
omaa paikkaansa ryhmässä ja ilmaisevat muutokseen reagoimisen monella eri
tapaa. Vanhemmat jännittävät lastensa sopeutumista ja päiväkodin henkilöstö
yrittää parhaansa mukaan etsiä keinoja, joilla saisi kaikille lapsiryhmän
lapsille tehtyä turvallisen olon.
Aivan kauden alussa tulee toisinaan haukattua hieman
liian iso pala kakkua. Kesälomilta palataan enemmän tai vähemmän virtaa täynnä
ja valmiina kehittämään yhden sosio-emotionaaliset haasteet, toisen
pottatreenit ja kolmannen kynäotteen. Siinä samassa iskee flunssa, mahatauti ja
enterorokko myös niille, jotka eivät koskaan sairasta.
Tässä vaiheessa pitäisi alkaa pilkkoa tavoitteita ja
suunnitelmia osiin. Missä sakkaa eniten ja mitä sille tehdään. Linda Liukkaan
Hello Ruby – Matka tietokoneeseen- kirjassa on aivan alussa kohta, jossa
sanotaan näin:
”Ruby haluaisi heittäytyä maahan itkemään, mutta hän on
järkevä tyttö ja tietää, että usein isot ongelmat ovat vain nippu pikku
ongelmia.”
Näinhän se on! Se katastrofaalinen lepohetki on vain nippu
muutamia yksittäisiä ongelmia, jotka kaikki voidaan ratkoa yksi kerrallaan. Yksi
kaipaa aikuisen läheisyyttä, toinen mielenkiintoisia tarinoita ja kolmas
perusteluja siitä, että miksi niitä typeriä lepohetkiä pitää edes olla, kun
kotonakaan ei ole. Ja se yksi saattaa tarvita sitä aikuisen läheisyyttä kaksi
kuukautta, kun taas se kolmas jättää Miksi?-kyselyt ensimmäisen viikon jälkeen.
Ei siis vaadita lapsilta eikä itseltämme liikoja. Kiire ei ole mikään
päiväkotien ominaisuus, se on aina aikuisen itse aiheuttamaa.
Jaksa siis vaan! Jaksa yrittää ja epäonnistua ja yrittää
uudestaan. Mutta älä yritä ratkoa kaikkia ongelmia kerralla. Jaksa vielä hetki
sitä, että Tellervo ei vielä uskalla nukahtaa yksinään. Jaksa vielä sitäkin,
että Ernestin täytyy käydä ulkoilusta pissalla, vaikka piti käydä ennen
ulkovaatteiden pukemista. Ja ennen kaikkea, jaksa vielä itseäsi, joka välillä
haluaisi luovuttaa. Sekin on ok hetken. Sitten yritetään taas!
Oppiva yhteisö varhaiskasvatuksessa rohkaisee kokeiluun,
yrittämiseen ja sinnikkyyteen sekä sallii myös erehtymisen.
Sitten summataan!
1. Oppimiskapasiteetti on rajallinen lapsilla ja aikuisilla.
2. Pilko yksi kokonaisuus osiin ja keskity yhteen asiaan
kerrallaan.
3. Sä pystyt kyllä siihen!