perjantai 25. elokuuta 2017

Jaksa vielä vähän!



Oliko rankka päivä? Liian vähän käsiä? Levottomia lapsia? Johtajan kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle? Tiimityöskentely kyykkää?

Joskus työpäivän jälkeen ajattelen, että yritinkö liikaa? Yritinkö vaatia itseltäni enemmän kuin mihin pystyn? Jos yritin, todennäköisesti epäonnistumisia tuli silloin enemmän.

Samoin kuin lapsilla. Jos yritämme vaatia lapsia oppimaan liian montaa asiaa päivän tai viikonkin aikana, epäonnistumisia tulee enemmän. Oppimiskapasiteetti on jokaisella ainutlaatuinen ja myös ainutlaatuisen rajallinen. Jos se ylitetään, epäonnistumisia tulee väkisinkin enemmän, koska aivot eivät pysty käsittelemään yhtäkkiä suurta määrää informaatiota. Kun epäonnistumisia tulee enemmän, se lannistaa eikä saa meitä yrittämään enemmän. Päinvastoin, tekee mieli heittää seuraavallakin kerralla hanskat tiskiin.




Uusissa vasun perusteissa painotetaan sitä, että tavoitteita asetetaan toiminnalle. Lapsen arvioimisesta näkökulmamme tulisi siirtyä toiminnan arviointiin sekä päiväkodin henkilöstön itsearviointiin. Itsemme arviointiin emme kuitenkaan saa vasusta muuta ohjetta kuin, että se voi kohdistua esimerkiksi oppimisympäristöön tai työtapoihin. No suorittamamme tutkinto kouluttaa meitä oppimisympäristön ja työtapojen arvioimiseen ja niiden rakentumiseen. Miten se itsearviointi tapahtuu päivähoidon arjessa?

Se vaatii ensinnäkin havainnointia, mikä tapahtuu arjessa seuraamalla lasten toimintaa. Havainnoinnin jälkeen on aika yhteiselle keskustelulle esimerkiksi tiimipalaverissa. Miten esimerkiksi saamme lapsia jakaantumaan tasaisemmin käytössä oleviin tiloihin, jotta melutaso ei nouse liian korkeaksi. Yhteisen keskustelun jälkeen aletaan tehdä tarvittavia muutoksia. Mietitään yhdessä, minkälaisia leikkejä on tarjolla ja minkälaisen tilan ne vaativat. Onko vahingossa valikoitunut paljon pöydän ääressä tehtäviä leikkejä, jolloin yhtäkkiä onkin 15 lasta samassa tilassa pelaamassa lautapelejä, piirtämässä, muovailemassa jne. Toki piirtämistä ja muovailua voi tehdä lattiallakin, mutta se ei ole tässä pointti. Pointti on se, että aikuisten (ainakin osin) määrittelemät leikit ja leikkialueet eivät tue hyvän oppimisympäristön rakentumista.

Aika harva pystyy ainakin näin toimintakauden alussa käymään yhden päivän aikana läpi, havainnoinnin, yhteisen keskustelun ja tekemään vielä tarvittavat muutoksetkin. Eikä yhden päivän aikana tehty havainnointi välttämättä anna kovin todenmukaista kuvaakaan siitä, mitä havainnoidaan. Toimintavuoden alussa tehty tiedonkeruuvaihe on kuitenkin hyvin tärkeää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen kannalta, mutta myös luottamussuhteen syntymiseksi vanhempien kanssa. Miten kaiken pystyy tekemään ilman, että väsähtää ihan tyystin? Ensimmäiset kuukaudet ovat kuitenkin melko rankkoja sekä lapsille, että aikuisille. Pienet ja isot lapset itkevät ikäväänsä, etsivät omaa paikkaansa ryhmässä ja ilmaisevat muutokseen reagoimisen monella eri tapaa. Vanhemmat jännittävät lastensa sopeutumista ja päiväkodin henkilöstö yrittää parhaansa mukaan etsiä keinoja, joilla saisi kaikille lapsiryhmän lapsille tehtyä turvallisen olon.




Aivan kauden alussa tulee toisinaan haukattua hieman liian iso pala kakkua. Kesälomilta palataan enemmän tai vähemmän virtaa täynnä ja valmiina kehittämään yhden sosio-emotionaaliset haasteet, toisen pottatreenit ja kolmannen kynäotteen. Siinä samassa iskee flunssa, mahatauti ja enterorokko myös niille, jotka eivät koskaan sairasta.

Tässä vaiheessa pitäisi alkaa pilkkoa tavoitteita ja suunnitelmia osiin. Missä sakkaa eniten ja mitä sille tehdään. Linda Liukkaan Hello Ruby – Matka tietokoneeseen- kirjassa on aivan alussa kohta, jossa sanotaan näin:

”Ruby haluaisi heittäytyä maahan itkemään, mutta hän on järkevä tyttö ja tietää, että usein isot ongelmat ovat vain nippu pikku ongelmia.”

Näinhän se on! Se katastrofaalinen lepohetki on vain nippu muutamia yksittäisiä ongelmia, jotka kaikki voidaan ratkoa yksi kerrallaan. Yksi kaipaa aikuisen läheisyyttä, toinen mielenkiintoisia tarinoita ja kolmas perusteluja siitä, että miksi niitä typeriä lepohetkiä pitää edes olla, kun kotonakaan ei ole. Ja se yksi saattaa tarvita sitä aikuisen läheisyyttä kaksi kuukautta, kun taas se kolmas jättää Miksi?-kyselyt ensimmäisen viikon jälkeen. Ei siis vaadita lapsilta eikä itseltämme liikoja. Kiire ei ole mikään päiväkotien ominaisuus, se on aina aikuisen itse aiheuttamaa.

Jaksa siis vaan! Jaksa yrittää ja epäonnistua ja yrittää uudestaan. Mutta älä yritä ratkoa kaikkia ongelmia kerralla. Jaksa vielä hetki sitä, että Tellervo ei vielä uskalla nukahtaa yksinään. Jaksa vielä sitäkin, että Ernestin täytyy käydä ulkoilusta pissalla, vaikka piti käydä ennen ulkovaatteiden pukemista. Ja ennen kaikkea, jaksa vielä itseäsi, joka välillä haluaisi luovuttaa. Sekin on ok hetken. Sitten yritetään taas!




Oppiva yhteisö varhaiskasvatuksessa rohkaisee kokeiluun, yrittämiseen ja sinnikkyyteen sekä sallii myös erehtymisen.




Sitten summataan!

1. Oppimiskapasiteetti on rajallinen lapsilla ja aikuisilla.

2. Pilko yksi kokonaisuus osiin ja keskity yhteen asiaan kerrallaan.

3. Sä pystyt kyllä siihen!

perjantai 18. elokuuta 2017

Mikä on ohjattua toimintaa?



Puuhasin vielä toisen blogitekstin tälle viikolle, koska halusin nostaa hieman hankkeesta nousseita ajatuksia. 

Puhuimme suunnittelukäytännöistä ja suunnittelun lähtökohdista. Havainnointi nousi keskeiseksi välineeksi lasten kiinnostusten kohteiden keräämisessä ja niiden käyttämisessä ohjatun toiminnan laatimisessa. Suunnittelu kuitenkin ulottuu ohjatun toiminnan ulkopuolellekin. Alle 3-vuotiailla se korostuu varmaankin eniten, koska opetettavat taidot liittyvät perushoidollisiin seikkoihin, kuten esimerkiksi pukemisen tai syömisen harjoitteluun. 

Vai korostuuko? Kuinka paljon päiväkotilasten päivästä on ohjattua toimintaa ja kuinka paljon sitä pitäisi olla? 

Pitääkö ulkoilut suunnitella? Pitääkö leikkitilanteet suunnitella? Pitääkö ruokailut suunnitella? Vai onko meillä päivässä hetkiä, jolloin ajatukset voi harhailla illan kävelylenkkiin tai laadittavaan kauppalistaan? "Huh! Nyt voin hetkeksi istahtaa, kun lapset leikkivät rauhallisesti." 

Kyllähän lapsen päiväkotiin tulokin suunnitellaan iästä riippumatta, vaikka sen tilanteen kesto on murto-osa päiväkotipäivän pituudesta:

"Sovimme tiimissä, että jokaista lasta tervehditään hänen tullessa päiväkotiin, jotta hänelle tulisi tunne siitä, että hänet on huomattu ja hän on tärkeä. Myös vanhempien on tärkeää nähdä, että heidän lapsensa huomioidaan heti aamulla."

Entäpä pukeutumistilanne tai ylipäänsä siirtymätilanne? Moni varmasti on pohtinut niitä yhdessä tiiminsä kanssa:

"Sovimme, että Pekka Päiväkotilapsi saa istua nojatuolissa lukemassa kirjaa sen aikaa, kun muut lapsiryhmän lapset ovat siirtyneet eteisestä ulos. Pekka osaa hienosti pukeutua, kun ympärillä on vähäinen määrä ärsykkeitä."







Missä vaiheessa ohjatusta toiminnasta tulee ohjattua? Silloin, kun se on ylipäänsä suunniteltu vai silloin, kun se sisältää jonkin laulun, kirjoitustehtävän tai askartelun? 

Mielenkiintoinen pohdinnan aihe on myös se, että käytetäänkö lapsen kiinnostuksen kohteita ja vahvuuksia hyväksi huolimatta siitä onko suunniteltu sisäjumppahetki vai jokin toimintatapa esimerkiksi pukeutumistilanteessa esiintyvään probleemaan.


torstai 17. elokuuta 2017

Voimaa vahvuuksista!

”Vau! En tiennytkään, että Musti on kerronnallisesti noin lahjakas. Täytyykin muistaa kertoa se hänelle!” , ajattelin tällä viikolla, kun sadutin lapsia ensimmäistä kertaa. Syy, miksi ihmiselle täytyy kertoa onnistumisista ja oppimisesta, on yksinkertainen. Yksilön vahvuudesta tulee vahvuus vasta siinä vaiheessa, kun hänelle merkitykselliset ihmiset huomaavat sen ja antavat tunnustusta siitä. Kun Musti tulee tietoiseksi omasta osaamisestaan, se toimii voimavarana oppimisprosesseissa myös jatkossa. Eli kun Mustille toistuvasti osoitetaan, kuinka taitava hän on kertomaan tarinoita aivan kuin ihka oikea kirjailija, hän alkaa tunnistaa tämän vahvuuden itsessään. Kun Musti tunnistaa vahvuutensa, hän voi (aikuisen avustuksella) kehittää taitoaan ja näin ollen käyttää vahvuuttaan hyväksi tilanteissa, joissa hänellä on kehittymistarpeita.




Ajatellaanpa, että Mustilla on vaikeuksia toiminnanohjauksessa esimerkiksi siirtymisessä vessaan. Musti ryntää vauhdilla kohti vessan ovea ja nykäisee oven auki Lassien istuessa omilla asioillaan. Lassie ei ole tyytyväinen ja Musti tajuaa siinä silmänräpäyksessä, että ”Ai niin! Pitää koputtaa! Unohdin koputtaa! Tiedän, että pitää koputtaa!” Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut. Mitä tekee Katriina Kasvattaja seuratessa Mustin toimintaa? Hän käyttää Mustin tarinoiden kertomisen taitoa hyväksi toiminnanohjaustaitoja parantaakseen esimerkiksi tekemällä Mustin kanssa yhdessä tarinan, lorun tai vaikkapa laulun siitä, missä järjestyksessä tehdään mitäkin vessaan siirryttäessä.




Katriina Kasvattaja yhdessä Karppa Kasvattajan kanssa ovat havainnoineet Mustin vahvuuksia ja ympäristöjä, joissa Mustin vahvuudet pääsevät ja eivät pääse esiin. He ovat keskustelleet havainnoistaan ja tulleet yhdessä jonkinlaiseen johtopäätökseen. Jotta Mustin kehittymistarpeille voidaan tehdä jotakin, täytyy tietää Mustin vahvuudet. Tai ennemminkin toisin päin:

Kun tiedämme Mustin vahvuudet, voimme tehdä jotakin Mustin kehittymistarpeille.

Tässä vaiheessa myös toiminnan arviointia on melko helppo tehdä:

1. Katriina ja Karppa ovat havainnoineet lasta ja tulleet tietoisiksi Mustin vahvuuksista sekä kehittymistarpeista.
2. Katriina ja Karppa ovat yhdessä keskustelleet toimintatavoista, jotka rakennetaan Mustin vahvuuksien päälle.
3. Sen jälkeen suunnitelmat pannaan käytäntöön.
4. Käytännön jälkeen Katriina ja Karppa arvioivat, että miten valitut kasvatuskäytännöt ovat vieneet oppimista ja kehittymistä eteenpäin.
5. Jatketaanko samoilla partituureilla vai sävelletäänkö taas uusi humppa?




Musti nyt arvatenkin on yli 3-vuotias, mutta entäpä Mikit ja Minnit, joiden puheen kehitys on alle 3-vuotiaiden osastolla? Havainnointi on tällöin tietenkin kehitystasoon suhteutettua. Jos Minni ei vaan istu siinä potalla, niin tuodaan sitten vaikka käsinuket vessaan seuraksi, jos se saa Minnin liimaantumaan penkkiin aamupiirillä. Selvästi Minnin sitoutumisessa toimintaan ei ole vaikeuksia vaan siinä ympäristössä, jossa Minni kulloinkin on.




Lasten mielenkiinnon kohteet ja tarpeet sekä heidän kasvuympäristöönsä liittyvät merkitykselliset asiat ovat toiminnan suunnittelun lähtökohtana.




Sitten summataan!

1. Vahvuus on vahvuus vasta sitten, kun yksilö tulee tietoiseksi siitä.
2. Vahvuuksia pitää etsiä ja löytää, jotta voimme suunnitella toimintaa JA
3. jotta lapsen on mahdollista oppia ja kehittyä.


P.S. Sorit vessa-esimerkeistä. Ensi kerralle sitten enemmän askartelua ja jumppaa.

torstai 10. elokuuta 2017

Varhaiskasvatusyksikön esimies turvaa kasvattajatiimille työn suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin edellytykset





Otsikko on lainaus Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmasta. Varhaiskasvatuksen arviointiasiantuntija Laura Repo Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta (Karvi) kertoi kysyessäni häneltä esimiehen roolista arvioinnissa, että esimiehen tulee seurata ja vastata arvioinnin toteutumisesta päivähoidossa. Arviointimenetelmiä ei ole määrätty, vaan jokainen valitsee sopivat arviointivälineet. Koska perusteet ovat lakisääteiset, päivähoitoyksikön esimies vastaa, että lakia noudatetaan.

Selvää siis on, että arvioinnin tulee olla säännöllistä, ja että esimiehen tulee turvata työn arvioinnin edellytykset. Se, miten tämä kaikki käytännössä tapahtuu, jätetään ”paikallisesti päätettäväksi asiaksi”. Miten tarjottu varhaiskasvatus voi olla tasalaatuista, jos käytetyt arviointimenetelmät päivähoitoyksiköissä eivät ole yhdenmukaisia? Käytettäessä eri arviointivälineitä, saadaan selville eri asioita. Jos laitat voiköntsän vaa’an päälle, et saa selville sen tilavuutta vaan painon.




Toisinaan on tarpeen käyttää joitakin tiettyjä menetelmiä arviointiin, jos halutaan selvittää esimerkiksi suomen kielen taitotaso siirryttäessä esiopetuksesta kouluun. Varhaiskasvatuksen kentältä mielestäni kuitenkin puuttuu ns. yleispätevä apuväline arviointiin. Sellainen, joka ei ole olemassa vain lapsen vasun kirjaamista varten, vaan ohjaamaan ammattikasvattajia arjessa muuttamaan omia toimintatapojansa lapsen onnistumisen edellyttämiseksi. Sellainen, joka on aikuisen ja pedagogisesti perusteltujen toimintatapojen arviointia varten, ei lapsen.

Kun yhdenmukaisia arviointivälineitä ei ole, miten esimiehet seuraavat arvioinnin toteutumista? Kirjattu vasu tai leops ei voi olla ainoa mittari tarkastella arvioinnin laatua. Voi olla hieman hankalaa nimittäin seurata ja vastata arvioinnin toteutumisesta, jos kaksi kertaa vuodessa kirjatut dokumentit ovat ainoat näkyvät todisteet siitä, että juu-u arvioitu on.



Tätä kehittämishanketta varten on laadittu työkalu. Vaikka työkalu on luotu tukemaan sen käyttäjää varhaiskasvatussuunnitelman (ja nyt en tarkoita sitä kirjattua paperia vain varhaiskasvatussuunnitelmaa kokonaisuutena), toimintaympäristön ja kasvatuskäytäntöjen arvioimiseksi uskon, että sen avulla olisi esimiehen helpompaa myös seurata arvioinnin toteutumista.




Johtaja tukee yhteisön kehittymistä oppivaksi yhteisöksi, jossa osaamista kehitetään ja jaetaan. Päämääränä on, että yhteinen toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet näkyvät käytännössä. Johtaja vastaa siitä, että yhteisiä työkäytäntöjä tehdään näkyväksi, ja että niitä havainnoidaan ja arvioidaan säännöllisesti. Keskeiset arviointitulokset tulee julkistaa.




Sitten summataan!

1. Esimiehen tehtävä on seurata, mutta myös ohjata toiminnan arviointia.
2. Toiminnan arviointi ei ole lapsen arviointia.
3. Kentälle tarvitaan työkaluja säännöllisen arvioimisen toteuttamiseksi ja seuraamiseksi.